torstai 28. heinäkuuta 2011

Tropicario





Suostuin vihdoin lähtemään Ronin kanssa Tropicarioon päivä oli hieman sateinen, joten oikein sopiva sisätiloissa ihmettelyyn. Hassu juttu sillä paikkahan on oikeesti vanhan tanssiravintolan tiloissa Puu-Vallillassa ja olen koko kesän miettinyt sopivaa hetkeä lähteä ihailemaan noita vanhoja puutaloja.





Itse inhoan kaikkia matelijoita, varaaneita, hämähäkkejä yms. joten en ollut kauhean mielissäni sinne menosta. Yllätyin sillä paikka oli tehty todella kivaksi ja se oli oikein siisti ja turvallinen. (ei tarvinnut pelätä että joku tarttuu jalkaan) Eläinten tiedot oli todella kattavat ja hyvin esillä. Ehkä vaikuttavin hetki minulle oli kun näin ensimmäistä kertaa parimetrisen käärmeen luovan nahkaansa. Se oli aika uskomattoman näköistä. Tein tuttavuutta yhden hassun linnun kanssa, sillä oli erikoisen suuri nokka. Täytyy vain toivoa että kaikki nämä liskot eivät tule uniini.

Jätin Ronin vielä katselemaan eläimiä ja päätin itse piipahtaa kierroksella Puu-Vallilassa. Ilma olikin muuttunut aurinkoiseksi sillä aikaa ja kävelin tuon puutaloalueen läpi ja siellä oli aivan ihania taloja ja nyt haaveilenkin tuollaisesta puutalosta, jos ei muuten niin vaikka kesäasunnoksi jostain rannikko kaupungista. Olen kesän aikaan ihastellut noita jo Kokkolassa, Raumalla, Kumpulassa ja ties missä. Jospa tuon mökkihaaveen vaihtaisi puutaloon?





Hain Ronin Tropicariosta ja lähdettiin vielä käymään Ruiskumestarin talo museossa. Roni toimi kartturina ja löydettiin perille ihan hyvin. Olimme ainoat vierailija museossa ja oppaalla olikin aikaa kertoa meille vanhoista ajoista ja talon asukkaista.

Ruiskumestarin talo on Helsingin kantakaupungin vanhin alkuperäisellä paikallaan säilynyt puurakennus. Se valmistui viimeistään 1818. Myös piharakennus, jota on käytetty saunana, leivintupana ja asuinhuoneistona, on peräisin 1800-luvun alusta. Tontilla oli aikanaan talli, navetta, vaunuvaja ja puuvaja.




Tontti rakennuksineen säilyi Wickholmin suvun hallussa vuoteen 1974, jolloin ruiskumestarin tyttärentytär Martta Bröyer myi kiinteistön Helsingin kaupungille. Kaupunginmuseo entisöi rakennukset, ja museo avattiin yleisölle 1980.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mahtavaa että löysit sivuilleni!
Jätäthän kommentin käynnistäsi, luen niitä mielelläni.